Asiakaspalvelu
014 336 4140
ma-pe 9-17
Tulosta sivu

Idyllisen Bruggen vanha keskusta on lähes täysin säilyttänyt keskiaikaisen ilmeensä. Ihastuttavat kiltarakennukset, kanavat ja niiden ylle kaartuvat kivisillat ovat  kuin suoraan satukirjan sivuilta. Belgian ylivoimaisesti suosituin käyntikohde on nyt ulottuvillasi OK-Matkojen ohjelmallisella matkalla, jonka aikana pistäydyt myös Antwerpenissa.

Rakastetulla Bruggella on monta lempinimeä. Ihastuttavan arkkitehtuurinsa ansiosta kaupunki on todellinen Flanderin jalokivi, joka kimaltaa kirkkaana. Lukuisat kanavat ovat antaneet Bruggelle nimen ”Pohjolan Venetsia”. Vilkkaan kaupankäynnin myötä Bruggesta kehittyi yksi vauraimmista hansakaupungeista, joka kukoisti aina 1400-luvulle saakka. Menneisyyttään arvostavan kaupungin hienojen kiltatalojen elämä jatkuu nykypäivän asukkaiden ja vierailijoiden ilona. UNESCOn maailmanperintöluettelossa Brugge on paikkansa ansainnut. 

Parhaiten tutustut kaupunkiin kävellen, sillä kaikki on Bruggessa lähellä. Kävelijöiden ja pyöräilijöiden ohella keskustassa kulkevat hevoset vaunuineen autoliikenteen ollessa vahvasti rajoitettua. Historiallisen keskustan sydän on Grote Markt -aukio, jonka kahviloihin ja ravintoloihin tullaan vaihtamaan kuulumisia ja herkuttelemaan. Silmää hivelevän kauniit kanavat ja niissä uiskentelevat joutsenet täydentävät Bruggen poikkeuksellisen tunnelman, joka tallentuu lähtemättömästi mieleesi.

LÄHDÖT: 10.5, 13.9

VARAA TÄSTÄ

 

Lataa esite PDF-muodossa