Asiakaspalvelu
014 336 4140
ma-pe 9-17
Tulosta sivu

25-vuotisjuhliaan viettävät Movetron ja Waldo’s People yhteiskiertueelle

Ysärin kuninkaalliset –kiertueella ovat mukana myös suosikkijuontaja DJ Oku Luukkainen ja DJ ICE K

Tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan viettävät ysäripopin kuninkaalliset Movetron ja Waldo’s People juhlistavat merkkivuottaan lähtemällä yhteiselle Ysärin kuninkaalliset -kiertueelle syksyllä. 

Yhä uutta musiikkia julkaiseva ja täysille saleille esiintyvä Movetron kommentoi tulevaa kiertuetta näin: ”On ihanaa täyttää 25-vuotta kun ” vanhat fanit on perässä edelleen –ja sen lisäksi uusi sukupolvi on todellakin löytänyt ysäri-ilottelun!! Keikoilla osataan uudet biisit kuin vettä vaan. Odotamme NIIN innolla, että pääsemme juhlakiertueelle yhdessä Waldon kanssa.”

”On aivan käsittämättömän hienoa päästä tekemään tämä kiertue juuri tämän porukan kanssa. Paljon on virrannut vettä Lepsämän joessa siitä, kun ensimmäistä kertaa tapasin Movetronin Päivin Emma-gaalan jatkoilla vuonna 1995. Sen jälkeen tiemme ovat kohdanneet aina silloin tällöin ja olemme tehneet paljon juttuja myös yhdessä. On ollut myös hieno huomata, että uusi sukupolvi on löytänyt ysärin ilosanoman. On sanomattakin selvää että nykyisen suuruinen suosio ei olisi mahdollista ilman kahden ikäpolven fanitusta” , kommentoi Waldo tulevaa.

Lukuisista hiteistään tunnettujen Movetronin ja Waldo’s Peoplen lisäksi kiertueella ovat mukana hiljattain 7300 –päivää jättihitin yhdessä HesaÄijän, Dannyn ja Erikan kanssa julkaissut DJ Oku Luukkainen sekä Movetronin ja Waldo’s Peoplen tapaan uransa 25-vuotisjuhlia viettävä DJ Ice K.  

Luvassa on 25-vuotta hittejä ja maailman parasta ysäritamppausta!

Lataa esite PDF-muodossa

Varaa matka